Tulta päin

Mestaruus – ja testejä!

2008-03-11T10:51:00.000-07:00

Nyt on sitten hoidettu se homma, jota tänne tultiin hoitamaan eli Venäjän mestaruus SKIFille!! Tyytyväinen on pakko olla kaikin puolin. Kokemus on ollut meille hyvä, pelit ovat sujuneet ja meidän panokseemme joukkueen eteen ollaan oltu ilmeisen tyytyväisiä. Playoffeja kun sarjasysteemissä ei tänä vuonna pelata (toisin kuin aikasempina kausina) vaan mestaruus ratkaistaan suoraan kuusinkertaisen runkosarjan perusteella, olivat meidän viimeisimmät Tornado pelit ikään kuin finaaleja. Viisi pistettä yhdeksästä mahdollisesta toi mestaruuden hyvin lähelle ja nyt homma on sitten kokonaan selvä.

Osa sarjan peleistä on vielä pelaamatta ja juhlia ei voitu heti aloittaa.. sen sijaan tänään tehtiin – testejä! Ajankohtaa hivenen ihmeteltiin, mutta kun ne on kuulemma tapana tehdä kauden alussa ja lopussa niin sittenhän ne tehtiin nyt. Erilaisia luistelutaidon ja –kunnon mittareita valmentajan kirjasta löytyi ihan tarpeeksi ja kyllä niissä hapot jalkoihin sai kerättyä. Harjottelu jatkuu muutenkin joukkueella normaalina vielä toistaseks, mikä on tietenkin hyvä juttu mm-kisoihin valmistautuvien pelaajien kannalta. Venäjä aloittaa mm-leirinsä ensi viikolla ja silloin myös me pakkaamme laukut ja matkaamme kohti kotimaata.

Kuvat ovat Jaana Loposelta

Retkeilyä

2008-02-27T02:55:00.000-08:00

Kahden voitetun Tornado pelin jälkeen saatiin vapaampi viikko ja iso osa paikallisista joukkuekavereista lähti koteihinsa käymään. Me tänne jääneet olemme sen sijaan kevyen harjoittelun lisäksi harrastaneet avartavaa kotiseutuseikkailua. Yksi vahingossa tapahtunut pysäkin ohi ajaminen paljasti paikan, jonka lähellä olemme monesti käyneet, mutta jonka olemassaolosta ei ole ollut mitään tietoa – paikallisen jättitorin! Ei kai sitä meille ole hirveästi hehkutettu kun täällä juttu menee niin, että tietynlaiset ihmiset ei vaan käy tietynlaisissa paikoissa. Meillä ajatus oli, että kyllä noihin parempiin ostareihin muuallakin pääsee.. ja paikallinen kun.non markkinapaikka oli mielenkiintonen elämys vaikkei sinne nyt ehkä yksin lähtis. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä nyt torilla on. Kojuista ei löytyny pelkästään villavaatteita, kenkiä ja laukkuja vaan myös käärmeitä, lintuja, vessanpönttöjä, hanoja ja metalliputkia..ihan vaan muutamia asioita mainitakseni. Torin laidalla olleen kauppahallinkin ovella käytiin, mutta sisälle meno olisi ollut jo liiottelua. Tuoksu oli aavistuksen voimakkaampi kun Helsingin vastaavassa.

Seuraavana päivänä oli vuorossa toinen ääripää eli kaupungin suurin ja hienoin ostari, MEGA. Reitti oli aavistuksen epäselvä, mutta riskillä lähdettiin yrittämään. Villi veikkaus ekan bussin reitistä osu oikeaan, paitsi lopussa. Päättäri tulikin vastaan eri paikassa kun kuviteltiin ja niin sitä oltiin jossain kohtalaisen epäilyttävässä paikassa jossa ei kannattanu haaveillakaan takseista. Mutta ihmiset olivat avuliaita kuten aina ja eksyneita turisteja autettiin suorastaan kilpaa.. niin sitten lopulta pienen päiväkävelyn jälkeen löyty se meille neuvottu toinen pysäkki. Bussiin noustiin ja lipunmyyjärouva oli silminnähden innostunut ulkomaalaisista matkustajistaan. Lupasi neuvoa oikean pysäkin.. Megan kokoa voisi verrata IdeaParkiin ja kun vielä huomattavasti Tampere-Helsinki moottoritietä pienempi tie menee ihan ostarin parkkipaikan läpi, ei sitä kompleksia vaan voi olla huomaamatta. Myöskin pysäkki oli ihan siinä edessä ja matkustajia jäi pois. No, tämä rouva oli päättänyt järjestää meille jotain spesiaalia ja kielsi ehdottomasti hyppäämästä vielä pois. Me tietenkin toteltiin.. ja niin sitten sata metriä eteenpäin bussi pysähtyi ihan vaan meitä varten, tien varteen ja IKEAn pääoven eteen. Pysäkkiä kohdalla ei todellakaan ollut.

Ostari oli hyvin länsimainen ja valtava. Sisällä oli mm. luistinrata ja paikka oli yksi niistä, joissa ollessa unohtaa täysin olevansa juuri Venäjällä. Menomatkasta opittiin sen verran, että takasin ajateltiin ajaa suosiolla taksilla koko matka. No... jotta päivä olisi täydellinen, ei sekään ollut niin helppoa. Ulkoa löyty tasan yksi taksi, joka ei suostunut ajamaan meidän puolelle kaupunkia.. tilaaminen ei onnistunut myöskään ja pimeitä autoja sillä seudulla ei ollut kuten muualla. Lopulta infotiskiltä löyty taas yksi avulias paikallinen lisää, joka otti todella asiakseen meidän kotimatkalle hoitamisen. Hän lähti ensin näyttämään tietä toiselle puolen ostaria ja kun sielläkään ei onnistanut, alkoi soitella eri taksifirmoihin. Noin viidennestä paikasta löyty joku, joka tulisi 35minuutin päästä.. neiti jäi sitte vielä odottamaan autoa meidän kanssa ja esitteli mitkä kaikki tortut IKEAn myymälässä olivat hyviä. No, lopulta päästiin kotiin (taksilla jossa oli muuten mittari, eka täällä nähty) ja päivän oppi oli, että kyllä täällä ihmiset ainakin on valmiita auttamaan ulkomaalaisia. Mutta ei tää normaalisti oo näin vaikeeta ollut!

Taksia odotellessa...

Nousu

2008-02-25T01:38:00.000-08:00

Se hiuksenhieno ero pelissä todella hereillä olemisen ja mailan puristamisen välillä on joskus lähes olematon. Tai siis kun etukäteen sitä on toisinaan vaikea haistaa todella tutussakin joukkueessa niin täällä se oli melkein mahdotonta kun ei tuolla paikallisten pään sisällä kuitenkaan ihan täysin ole. Tää tylytyspalaveri tai lähinnä paikallisten reaktio siihen oli vaan aikasemmin kokematon juttu. No, kai se loppujen lopuks on parempi keskittyä siihen mihin voi vaikuttaa ja olla murehtimatta muuta.

Torstaina homma sitte selvis. Asennetta oli riittämiin. Saatiin alkuun maali ja vaikka vastus pääsi tasoihin niin 3-1 lopputulos. Varsinkin pelin loppupuolella tiukimmassa paikassa meillä pelas koko jengi loistavasti. Suomalaisten kenttä oli jäällä kaikkien maalien aikana, niin hyvässä kun pahassakin. Katsomo oli mukana hyvin ja paikallisen huutojoukon lisäksi erityismainiin ansaitsee ehdottomasti mahtava paikalla ollut suomalaisjoukko!

Kuvista kiitos Jaana Loposelle!

Tappion karvas kalkki

2008-02-21T03:50:00.000-08:00

No nyt sekin on sitten koettu. Kauden eka tappio meinaan. Eilinen ottelu Tornadoa vastaan oli meiltä pehmeä esitys ja turpiinhan sieltä tuli, 4-2. Kai se on vaan otettava niin, ettei tää Venäjä kokemus olisi täydellinen ilman sitä tappiofiilistä ja sen kokemista, miten häviöt täällä käsitellään. Se menee vähän niin, että seuran pomo näyttää asemansa ja palautetta tulee lujaa, kovaa, henkilökohtasesti ja paljon. Me suomalaiset tosin säästyttiin olosuhteisiin nähden ehkä vähän liiankin hyvin palautteelta, mutta tänään on sitten uus sauma näyttää ja nousta.

Katsomossa fiilis oli hyvä ja suomalaisiakin tosiaan paikalla pari retkikuntaa. Tänään sitten koitetaan siirtää se fiilis vielä enemmän meidän pelaamiseen.

Matkustusta

2008-02-10T01:19:00.000-08:00

Muutoksiin on nyt totuttu ja ikinä ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan ennenku se ihan totta tapahtuu. Perjantaina meidät piti viedä autolla Moskovaan junalle heti treenien jälkeen, mutta kas kummaa torstai-iltana Koijalle (joka ei edes ollut lähdössä) ilmotettiin, että nyt auto hakee meidät puoli seitsemän seuraavana aamuna hallille. Ihmeteltiin hetki, että treenithän alkaa vasta puol kymmenen ja soitin sitten lisätietoja, jolloin selvisi, että menemmekin aamujunalla Moskovaan huonon kelin takia. Matkaan tuli aika monta tuntia lisää, mutta toisaalta jos toi oli päätös niin eipä sinne moottoritielle mikään hinku autolla ollut vaikka se lumisade loppu jo edellisenä iltana. Tän maan liikenteessä on jo nähnyt tarpeeksi sellaista, jota ei välttämättä olisi ikinä tarvinnut nähdä. Jälkien siivoaminen on toisinaan hyvin kiireetöntä.

Loppujen lopuksi matka oli hyvin hoidettu: makuuvaunussa Moskovaan, jossa meitä tultiin vastaan, viemään seuraavalle asemalle ja ottamaan kamat säilytykseen. Iltapäivä ja alkuilta pyörittiin kaupungilla, josta siis yötä viettämään Helsingin junaan. Seuraavan parin viikon aikana voidaan melkolailla varmistaa sekä Euro Hockey Tourin että Venäjän mestaruuden voittaminen. Tietenkin kovan pettymyksen mahollisuus on olemassa, mutta kaikki toiminta tähdätään siihen, että voisimme tuulettaa voittajana. Usko siihen on kova.

Karo kattoo pöytälätkää telkkarista (tää ei muuten oo ainoo kerta ku lajia näytetään)

Kesiviikkona pelattiin kaupungin ulkopuolella.. ei tarvinnut lähteä kovin kauas kun köyhyyden karuus oli aika näkyvää

2008-02-06T00:27:00.000-08:00

Tällä viikolla on ruvettu valmistautumaan tosissaan kolmeen tulevaan ja sarjatilanteen kannalta hyvin ratkaisevaan peliin Moskovan Tornado vastaan. Krasnojarskin matkan jälkeen oli pari päivää vapaata, mutta sunnutaista asti ollaan menty kaksi jäätreeniä päivässä. Aamulla enemmän perustreenejä ja iltapäivällä on tarkistettu taktisia juttuja. Sunnuntaina katsomoon oli eksynyt myös ympäri Venäjää matkamaan lähtenyt suomalaispariskunta, joka oli kuullut, että tän kaupungin jäähallissa voisi törmätä muihinkin samaa kansallisuuta oleviin. Sen verran vähän täällä ulkomaalaisia ja varsinkaan suomalaisia näkee, että noi on aina meillekin positiivisia yllätyksiä.

Kelit on ollu lempeitä, suorastaan lämpimiä ton Siperian jälkeen. Lunta tosin on tullut lujasti lisää, joten kunnon talvi täällä kyllä on. Hiihtämäänkin pääsisi hienosti jos olisi tullut sukset matkaan (ja ehkä siinä olisi myös muutama muu mutta..). Täällä on kyllä tullut todettua, ettei se liikkuminen todellakaan ole niin välineistä kiinni. Ei ne näkyvillä olevat ladutkaan mitään ihan just koneella vedettyjä luistelubaanoja ole, mutta ne sukset... uusien suksien ja välineiden ehkä liian tiheetä ostoa itsekin harrastaneena olen ihaillen seurannut kun liikkujat kantavat takaa haljenneita ja joissain tapauksissa jopa osin katkenneita Järvisiä hymy naamalla kohti puistoja.

Viikonloppuna lähdetään viikon keikalle länteen. Ensin maajoukkueleirille Suomeen pariksi päiväksi, siitä Ruotsiin Euro Hockey Tourille ja sieltä suoraan takasin pelaamaan Tornado pelejä. Venäjän joukkueessa pelaa Tornadosta aika monta eli kai se turnauksen seuraedustus menee aika tasan..

Hups, lapsi pääsi karkuun alamäessä..

Siberia

2008-02-01T09:01:00.000-08:00

Siperiasta on nyt selvitty hengissä, kolme voittoa ja monta kokemusta rikkaampana! Kaukana tuo Krasnojarsk tosiaan on ja koska kauas on aina pitkä matka, niin kyllä se meidän matka kestikin. Lähtö oli aamulla Niznistä Moskovaan (yhellä auton hajoamisella), sieltä koneella reilu neljä tuntia ja taas bussissa tunti..kun tohon lisää neljän tunnin aikaeron niin perillä oltiin seuraavana päivänä niin, että hotellille saavuttiin sopivasti syömään aamiaista.

Siinä se päivä sitten menikin nukkuessa, mitä nyt ulkoilmaa käytiin kävelylenkin ja kauppareissun verran haistelemassa. Meillä kävi sikäli säkä, että osuttiin paikalle lämpimän viikon aikaan. Tai no siis lämmin tuolla on tietenkin suhteellinen käsite, mutta ei sentään ollut sitä neljääkymmentä miinusastetta kuten on ollut vaan selvittiin alle kolmellakymmennellä koko aika.

Ennakkoon meitä peloteltiin, että halli tulee oleemaan kylmä koppia ja veryttelytiloja myöten, mutta suureksi onneksi ne jutut osoittatuivat ihan vaan jutuiks. Itse hallin suhteen kaikki pelot kyllä osoittautuivat todeksi, kylmä oli! Ei oo tainu sitten ulkojääpelien tarvinnut pukea yhtä montaa vaatekertaa kamojen alle ja alussa viima kyllä kävi naamaan..

Eka peli alko meidän joukkueen osalta kankeasti ja kahen erän jälkeen oltiin vielä 1-1 tasatilanteessa, mutta viimenen erä viettiin 4-0. Tuomareillakin oli varmaan kylmä tai sitten muuten vaan halusivat nopeasti pois.. sen verran minimissä pitivät pelikatkot. Jäähyjä ei tullut juuri ollenkaan eikä edes ihan joka toista pitkää meinattu viheltää. Toinen peli lähti meiltä liikkeelle jo paremmin ja lopputulos 9-0 voitto. Viimenen 10-1.

Kaikesta kylmyydestä huolimatta paikka oli kyllä hyvin positiivinen kokemus. Maisemat oli mahtavia varsinkin vuoristoaluella ja joka puolella puhdasta Moskovaan verrattuna. Kai siellä ihmiset myöskin on karaistunu ilmastoon kun kaikennäkösiä ulkokorjauksia rakennuksiin ja teihin tehtiin aktiivisesti keskellä talveakin.. pieni kummallisuus oli ihan normaalisti toiminnassa olevat jäätelökioskit!

Jännitystä reissussa aiheuttivat välipäivän kiertoajelumatka vuoristossa sekä kotimatka Kras (crash) Airilla. Ensin mainitulla matkalla tapahtui se, mikä on ollut täällä oikeastaan enemmän sääntö kuin poikkeus eli bussin hajoaminen. Tällä kertaa oltiin tosiaan vuoristotiellä ja ulkona -25. Ilma auton sisällä tietenkin viilenee melko nopeasti, mutta ennenkuin ihan nollapisteeseen päästiin, sai kuski ajoneuvon liikkeelle onnistuneella mäkilähdöllä ja jatkettiin matkaa... no, hetken päästä moottori sammu uudelleen.. ja taas uudelleen. Jännittävää rupesi olemaan siinä vaiheessa kun niitä mäkilähtöjä tehtiin rekkojenkin melko vilkkaasti liikennöimällä vuoristotiellä - takaperin! Mutta niin vaan otettiin perä edellä vauhtia pakki päällä.. sitten siinä jyrkällä lennosta ykköselle ja aina päästiin hetken matkaa kerralla eteenpäin. Ei ois kyllä ihan itseltä tainnut onnistua (vaikkakin tällä ajotaidolla taidan olla aika huono vertailukohta mihin tahansa...), mutta kuskille kreditit taidokkaasta toiminnasta. Takasintulolento oli, no, jännä. Mutta onneksi nimi ei ollut minkäänlainen enne.

Pulut lämmittelemässä...

Ulkokentällä ei tarvii pelätä sulamista
(huomaa edinaja russian mainos myös täällä..)

Hommat hoituu..

2008-01-25T07:52:00.000-08:00

Toissapäivänä tapahtu jotain todella ennalta-arvaamatonta ja yllättävää: Koijan ja Noran kämpille tuli laajakaistayhteyden asentaja langattoman tukiaseman kanssa! Noh, mitä nyt viis kuukautta myöhässä, mutta parempi myöhään ku ei ikinä. Hommat siis sittenki hoidetaan täällä, ehkei nyt ihan niinku on sovittu mut omalla tavallaan kuitenki. Nyt nää pari päivää onki sitte käytetty tehokkaaseen surffaamiseen. Treenit on tällä viikolla ollu viimeviikkosia lyhyempiä, kevyt oheisharjotus ja sitten puolestatoista kahteen tuntia jäätä.

Eilen Torpedo voitti eka pelinsä pitkään aikaan, rankkareilla. Veskarin voittoshow oli jotain todella viihdyttävää, kenttää ympäri pari kierrosta, keskiympyrästä kummaruksia joka suuntaan ja sitten vielä päästä päähän pari kertaa: ensin matkalla jousipyssyllä ampuen ja toisella kertaa mahaliu’ulla. Yleisö osotti suosiotaan – seisaaltaan tietenkin!

Tänään lähettiin Koijan kanssa aamulla torttuostoksille markettiin hakeen kakkuja koppiin. Tapana täällä tuntuu olevan, että synttärisankari tuo sellasia kermakakkuja (joita täällä myydään pienemmissäkin kioskeissa paljon) ja jotain muuta mukava muille tarjottavaksi. Mä tosin olin kuukauden myöhässä, Koija vaan päivän, mutta kun eilen meille molemmille annettiin lahjat ja pidettiin puhe niin ajateltiin sitte hoitaa omakin osuutemme.

Huomenna lähtö Moskovaan bussilla ja siitä koneella Krasnojarskiin. Matkatavarat on täynnä villa- ja toppavaatteita.

2008-01-20T09:21:00.000-08:00

Toinen normiviikko takana ja aikalailla mukana touhussa alkaa taas oleen. Lämpötilatkin on ollu nyt etupäässä siedettäviä, keli oikeastaan erinomainen. Treeneissä on ollu hyvä vauhti ja joukkue saatiin takasin melkein täyteen vahvuuteen kun alle 18-v tyttöjen mm-kisoissa mukana olleet kaks pelaajaa ja valmentaja palasivat Kanadasta. Ykköskoutsin mukana tuli fläppitaulukin takasin ja treenit on taas helpompi havainnolistaa. Melkein tulee siitä, että Koijan nilkkavamma ja Noran treeneissä saama tärsky on pitäny heidät pois jäältä vielä tän viikon, mutta maanantaina tulevat taas. Koija on kuulemma viettänyt hyvin mielenkiintosta aikaa hallin viereisellä punttisalilla ja uusia tuttavuuksia on syntynyt...

Muutaman epäsuoran ja vähä suoremmankin vinkin seuraksena oli tällä viikolla vihdoin meidän vuoro kutsua kavereita syömään suomalaista ruokaa. Kylässä kun on nyt tullut isuskeltua kohtalaisen paljon. Alkuviikko menikin sitte ruokalistaa miettiessä, keskiviikkona laitettiin kaikki osaaminen peliin. Isoin ongelma oli uunin päälle saaminen.. laite ei vaan ruvennu lämpeneen kuten aiemmin... no, tarina on pitkä, tylsä ja aavistuksen nolo, joten kirjotan vaan, että oli aikamoiset voitontuuletukset ku ongelma vihdoin ratkes. Niin, niistä ruokalajeista päädyttiin ihan perus makaronilaatikkoon. Alkuun kesäkeittoo, ruisleipää sekä lohta ja jälkkäriks kuivakakkua sekä jädee. Ei mitään hirveetä gourmeeta, mut eipähän ainakaan törmää noihin ulkomailla hirveen usein. Kai niistä vieraat ihan oikeesti tykkäsivät ku niin paljo söivät (tai sitte olivat vaan hyviä feikkaan ja erittäin kohteliaita, mikä sekin on tietenki hyvin mahollista..).

Loppuviikosta vietettiin kopissa rättisulkeisia ku meille lykättiin kaikennäköstä lämmintä untuvatakista ja toppahousuista pipoon ja talvisaappaisiin. Pelireissu Siperian Krasnojarskiin tulee kuulemma oleen hyvin kylmä...

Tuulen henkäyksiä

2008-01-10T09:58:00.000-08:00

Loma loppuu aina joskus ja meille se oli viimenen päivä oli tällä kertaa tiistai. Kaksi maajoukkueturnausta ja vajaa parin viikon joululoma pitivät meidät pois Niznistä melkein kuukauden, mutta nyt olemme kaikki taas onnellisesti paikalla ja ruodussa. Joulua oli mahtava viettää kotona ja lähtö oli aavistuksen vaikeaa, mutta kun koneesta ulos astuessa Siperian aroilta puhaltava hellä tuuli taas kutitteli kasvoja niin johan tuli heti kotoinen ja mukava olo... oli siis aivan järkyttävän kylmä!!! Hytistiin kaikki siinä kilpaa ja pääkaupunkiseudun nollakelin jälkeen tuo kolkyt pakkasastetta tuulella höystettynä todellakin tuntu naamassa – ja ei niin kovin hyvältä..

Lensimme Frankfurtin kautta, missä ei kyllä karttaa katsoessa ole mitään järkeä, mutta yhteys on siltin aikataulujen vuoksi selkeästi nopein. Matkaan tänne tuolla nopeimmalla yhteydellä kuluu kaikkineen kymmenen tuntia kun vaihtoaika Saksassa on puolisentoista tuntia eli just sen välistä et läppäriä ei jaksa ottaa esiin, mutta kännykkää ehtii räplätä ihan tarpeeksi.

Passijono ei ollut kovin pitkä, mutta täkäläiseen tyyliin sitäkin hitaampi. Tällä kertaa kävi säkä kun tullimies sai pahimmat ongelmantuottamishalunsa purettua kahteen edeltävään matkustajaan ja niinpä me kaikki kolme (Koija siis tuli jo muutamaa päivää aiemmin) pääsimme sujuvasti läpi porteista, toisin ku lähtiessä.. Joukkueen hoitamat kyydit toimi ja matka hallin kautta kotiin taittu sujuvasti ja tällä kertaa sain laittaa jopa turvavyön ilman yhtään huomautusta! Muita positiivisa yllätyksiä on ollut se, että Koijalle ja Noralle on ihan tästä vierestä saatu uusi erittäin hieno kämppä ja että meille oli jostakin ilmesynyt uusi ja vanhaa reilusti isompi taulutelkkari olohuoneeseen... ei siis todellakaan ole mitään hajua mistä tai miksi...mutta hyvä että välillä sattumat osuu näinki päin.

Tän päivän treenit alkoi onneksi vähä myöhemmin, joten ulos lähtiessä aurinko paisto jo kirkkaasti tehden lämpötilasta hivenen siedettävämmän... Hallilla kaikki toimi normaalisti ja heti alkuun kovemmat treenit oli hyvä paluu arkeen.

Paikallista joulukoristelua

Road Trip to Moscow..

2007-12-03T13:00:00.000-08:00

Viikonloppu ja hyvin mielenkiintoinen sekä onnistunut matka Dimitroviin on takana. Lähdimme perjantaina kahden venäläisen joukkuekaverin kanssa junamatkalle kohti Moskovaa, josta meidät kuljetettiin eteenpäin Dimitroviin ja hotelliin. Eipä ole tullut ennen hommattua junalippuja Venäjän sisäiseen junaan... mutta matkailu avartaa ja ensi kertaa varten sitä onkin sitten viisaampi ainakin siinä mielessä, että tietää mikä täällä on normaali makuupaikka.. se ei meinaan todellakaan ole mikään hyttipaikka! Alun jälkeen alko jo naurattaanki ja taaas ollaan yhtä erilaista kokemusta rikkaampia. Kuvia siellä avovaunussa ei sentään kehdannu (eikä ehkä uskaltanukaan..) ottaa.

No, Moskovassa SKIFin asioita hoitava Andrei oli asemalla vastassa ja autokyyti asemalta eteenpäin suju varmasti ja nopeasti. Kamat hotellille ja juoksujalkaa hallille kattomaan tuttuja kavereita Suomesta, joita onkin ollu kova ikävä! Oli aivan mahtava nähdä paitsi kavereita, myös se, ettei porukka ollut liikaa masentunut edellispäivän rankkareilla hävitystä pelistä vaan katse oli jo suunnattu tuleviin tapahtumiin. Viikonloppu kisaturistina ja halliullana huipentu Bluesin ja Tornadon väliseen peliin sunnuntaina. Kazakstahnin joukkue oli ennakko-odotuksista poiketen voittanut molemmat rankkareilla, joten sunnuntain peli ratkaisi kuka lähtisi toisena joukkueena helmikuun Eurooppa Cupin lopputurnaukseen Ruotsiin. Peli oli tiukka taistelu, jonka aikana tunteet kuumenivat sekä kentällä, että katsomossa (jossa muuten oltiin aikalailla ainoita Bluesin puolella olevia...). Viimeseen erään lähdettiin 0-0 tilanteessa, mutta Pia Lallukkan onnistuminen erän puolivälissä jäi lopulta voittomaaliksi ja niinpä päästiin tuulettamaan meille hyvin sopivaa lopputulosta. Hienoa tytöt!

Moskovaan takasin meidät otettiin ystävällisesti Bluesin linjakkaaseen (kuten sitä kuulemma eräiden kotipuolessa kutsutaan..) ja niinpä pääsimme mukaan myös puolen tunnin kaupunkikierrokselle bussissa. Kremlin laidalle pysähdyttiin juuri niillä hetkillä kun uusi valta-asema siellä oli ratkeamassa. Putinia ei sentään nähty, muttei toisaalta myöskään vaalien aiheuttamaa mellakointia ja matka asemalle asti sujui ilman ruuhkia. Nyt onnellisesti kotona Nizhissä paremmin onnistuneen paluujunamatkan jälkeen. Eli tässä siis huomisia treenejä ja ennenkaikkea torstaista Suomeen lähtöä odotellessa... Viikon päästä pelaamme kaikki siis Euro Hockey Tourilla Suomessa (Suomi, Ruotsi, Saksa, Venäjä).

<-Fanit katsomossa

Putinin puoluetta mainostetaan Bluesin vaihtopenkin edessä->

<-Vaalivalvojaisia Kremlin edessä

2007-11-28T12:08:00.000-08:00

Viime viikon saldo oli kolme voittoa kolmesta pelistä, joten täytyy olla tyytyväinen. Oli kiva pelata vihdoin kotihallissa ja yleisöäkin oli paikalla hyvänlaisesti. Iso osa Torpedon kannustusjoukosta piti tunnelmaa yllä laulamalla ja tuulettamalla vielä viimesiäkin maaleja, mikä oli aika siistiä.

Muuten täällä rupee oleen huolestuttavaa kun kaverit alkaa oppimaan suomen kielen sanoja.. esimerkkinä voisin mainita erään tämän viikkoisen lounaan: söimme jonkinnäköstä jauhelihapihvin ja lihapyörykän välimuotoa ja koska mausta en ihan heti pystynyt selvittämään oliko kyseessä lehmä tai sika, Karo ystävällisesti selvensi(samalla kun laitoin palaa suuhuni), että kyseessä taitaa olla ihan vaan yksi niistä monista entisistä kulkukoirista. Kommentti ei vielä ruokahaluani vienyt, mutta pala meinasi tulla ylös ihmetyksestä kun heti perään kuulin vierestäni saman tarinan venäjäksi käännettynä – kääntäjänä vieressä istuva joukkuekaveri Tanya! Naurattihan se siinä, mutta mitähän kaikkea muuta ne ymmärtävät puheestamme...

Maanantain pelin jälkeen ollaan tehty kuivaharjotuksia parina päivänä: koripalloa, punttia ja juoksua. Huomenna ja perjantaina on taas normaalit jäätreenit, minkä jälkeen me kaksi entistä Bluesilaista lähdemme parin paikallisen kaverin kanssa viikonlopuksi Moskovaan kannustamaan viime kauden joukkuettame Eurooppa Cupin alkuturnaukseen. Reissua odotellaan kovasti!

Nora neuvottelee onnistuneesti meille kyydin kotiin :)

Hoolodna

2007-11-22T09:35:00.000-08:00

Kyllä tästä kaupungin kylmyydestä varoteltiin etukäteen, mutta eihän sitä pääkaupunkiseudun plussakeleihin tottuneena oikeesti osannu ajatella millasta tää on. Talvi siis on todellakin tullut! Ja tästähän ne pakkaset vaan paranee kuhan päästään joulu- ja tammikuulle... Toisaalta on mahtavaa ku on oikee talvi ja lunta eikä niitä rumia räntäkelejä, mutta kyllä tässä vaatetta saa päälleen pukea kun ulos lähtee!

Myös tiet on liukkaita eikä autoissa yleensä ole talvirenkaita... ja se näkyy!! Vaikka noi tienylitykset on kohtalaisen varovaisesti otettu koko ajan, ollaan nyt laitettu vielä sellanen pieni talvilisä. Tänään miesten pelistä tullessa katselin myötätuntoa kokien ku pysäkin edustalla liikennevaloissa taksi ajo toisen auton perään (talvisessa peräänajossa ratin takana itsekin olleena näiden tilanteiden veemäisyyteen on vähä liianki helppo samastua). Vauhti ei ollu luja, mutta eipä ollut kovin luja myöskään etummainen auto. Takapuskuri ja valot tippuivat siihen tielle isompina ja pienempinä palasina. Myöhänen ilta, kova pakkanen, epäselvyyttä kenen vika, auto ei enää käynnisty, hinausauto ei varmaan ihan heti tulossa...tilanteen ihanuuden voi varmasti kuvitella...

Niin, ja samalla kun ulkona pakkanen on kiristynyt lämpötila jäähallissa on noussut...liikaa siis. Jään teon kanssa on ongelmia, joten tänään meidän aamutreenit vaihtu kuntopiiriks ja lenkiks. Illan miesten peliin piti jäädyttää kenttä edes jonkinmoiseen kuntoon. Toivottavasti homma selvenee huomiseen mennessä, jotta saatais parit yhteiset jäät alle ennen loppuviikon pelejä.

Suomi Paivat

2007-11-18T05:32:00.000-08:00

Kylla ulkomailla ollessa vaan on aina kamalan mukava nahda suomalaisia! Kuluneella viikolla Niznissa on ollut Suomi-Venaja seuran onnistuneesti jarjestetyt Suomi-paivat, joiden osallistujamaara lahenteli sataa. Virkamiehilla ja yritysten edustajilla oli mahdollisuus tutustua paikallisiin oloihin, mahdollisuuksiin ja mahdollisiin yhteistyotahoihin. Itselle oli hyvin mielenkiintoista kuulla naiden ihmisten mietteita tasta kaupungista ja maasta muutenkin. Lisaksi Helsingista suoraan Nizniin tullut charter lento oli hyvin helppo ja nopea matka meita ystavallisesti katsomaan tulleille perheenjasenille, joita oli todella hieno nahda!

Iltaohjelmissa pyorittiin mukana myos ja kun talle ryhmalle kerrottiin kaupungista, oppi siina tietenkin myos itse lisaa paikasta ja tuli kaytya mm. Kremlissд, Gorkin museossa ja oopperassa, johon ei ehka muuten olisi heti tullut lahdettya. Joukkuekavereiden kanssa kun kaydaan sitten eri paikoissa.

Harjoituksien puolesta viikko on tosiaan ollut vapaampi, mutta olemme olleet paivittain jaalla joukkueen nuorten kanssa. Paljon henkilokohtaista taitoa, peleja ja muutenkin rentoa tekemista. Niin, ja muutaman kerran ollaan vedetty oikein superpitkat viivat, joiden luisteleminen tosin oli mulle ja Karolle vapaaehtoista... eihan niita nyt kehtaa jattaa tekematta kun muutkin tekee, hyvaa se vaan tekee ja itelle sita kai muutenkin treenataan, mutta kylla sita meidan osallistumista taas syvasti ihmeteltiin! Kaiken kaikkiaan todella mukava viikko ollut, viikonloppu vapaana ja sitten voi hyvilla mielin lahtea tulevaan kolmen pelin viikkoon.

Vanhat viholliset

2007-11-13T05:35:00.000-08:00

Sunnuntai oli meille välipäivä peleistä Dmitrovissa. Aamulla oli kevyt jäätreeni ja illalla oltiin kattomassa Rus-Usa alle 18-v poikien peliä. Tiukka peli ja kaikesta katsomotoiminnasta huomasi (kuten on jo aiemminkin huomannut), että täällä maassa on huomattavasti mieluummin suomalainen ku jenkki. Huutelu oli kohtalaisen provosoivaa, Venäjä voitti 2-1 ja ottelun lopussa tapahtu jotain, mitä en oo ikinä ennen lätkämatsissa nähny ainakaan livenä. Loppusummerin jälkeen kaukalo oli kunnon taistelukenttä. Molemmat joukkueet ryntäs kaikkien pelaajien voimin toistensa päälle ja melko pitkä aika mentiin niin, ettei ollu yhtäkään pelaajaa, joka ei ois tapellu toisen kanssa.. ei mitään kevyesti lyödään muutama kerta ja lähetään jäähyaitioon vaan ihan kunnon todellista tappelua ilman kypäriä ja hanskoja tunteet hyvin kuumana.. sanomattakin selvää, että katsomon kannustus ei millään tavalla ainakaan hillinnyt tilannetta. Seuraavana yönä sitten oli hotellissa ollu möykkää ja meillekin selitettiin sitä melun aiheuttajaa... jenkit ne ei osaa niellä tappioo vaan mekasti koko yön... mietin siinä, että taitaa olla parempi olla hiljaa ja nyökytellä ku vastata siihen, että itse asiassa ne tais kyllä lähtee hyvin nopeasti meneen jo eilen eikä edes ollu vika yötä meidän hotellissa vaan melun aiheutti joku ihan muu..

Maanantain peli oli maalirikkaampi ku kaks edellistä. Koija alotti komeesti jo eka vaihdossa heittämällä punaselta päätyyn kiekon, joka hups, menikin maaliin. Vastustajan veskari ryhdistäyty kyllä sen jälkeen ja peli jatku tasasena. Kolmanteen erään lähettiin 2-2- tilanteessa, mutta puolivälissä erää meidän jengi ratkas tekemällä kaks maalia peräkkäisissä vaihdoissa. Suomalaisista Koijan lisäks maaleja (2) teki Karo. Kolmen voiton jälkeen sarjan piikkipaikka on nyt Skifillä, josta seuran presidenttikin oli hyvin hyvin tyytyväinen kun tuli koppiin pitämään puheen pelin jälkeen.

Alkaneella viikolla on vapaaehtosia treenejä, joten aika moni lähti kotiin käymään. Nora ja Koija Suomeen asti. Mulle ja Karolle on molemmille tulossa tänne vierailijoita, joten ei lähetty. Kohtahan se joulutaukokin tulee..... matka tänne Nizhniin tosin kesti eilen lähes yhtä kauan ku Suomeen ois menny vaikka junalla; matkalla bussi rupes savuamaan. Oltiin vissiin niin keskellä ja just jonku korjauspaikan kohalla, että uutta ei lähetty hakemaan. Siinä menikin sitten tovi ku oltiin jossain autohallissa ja parhaillaan kymmenen karvalakkista äijää tuijotti että mitä nyt tehtäis. Jotenki homma kuitenki saatiin kuntoon, päästiin jatkaan matkaa ja oltiin kotona aamuneljän aikaan.

2007-11-11T04:48:00.000-08:00

Toka peli tornadoa vastaan oli melko samanlaista vääntöä ku ensimmäinen, molemmilla monta hyvää paikkaa. Veskarit otti varmasti koppeja kummassakin päässä kenttää, mutta me onnistuttiin maalinteossa just se tarvittava kerta enemmän ja lopputulos oli toistamiseen 0-1 meille. Meidän kenttä ei saanu tänään maalia aikaseks, mut onneksi toisen kentän Oksana Tretjakova hoiti homman komeella ylämummolaukauksella.

Hauska hetki pelissä oli vastustajan aikalisä ajassa 59.43. Meiltä jäälle jäätiin me neljä suomalaista ja siinä koutsi sitte anto kovasti ohjeita koko puol minuuttia hyvin nopeasti puhumalla ilman mitään taulua. Eipä siinä juuri mitään menny perille mut kakkosia ja vaihtopenkkiä kyllä hymyilytti. Ja niin meitäkin.. Mut loppu hyvin kaikki hyvin!

Moskovassa

2007-11-11T04:01:00.000-08:00

Tällä kertaa bussimatkalla Moskovaan oli kielikoulussa vuorossa venäjän kielen seitsemän eri ässän ääntämisharjoittelu. Itelleni nyt on jokseenkin rohkasevaa osata ees yksi niistä, mut näille oli yksinkertasesti mahdoton tajuta etten mä hei vaan osaa sanoa sitä ihan perusversioo.. Alun naurun jälkeen muutkin suomalaiset rupes jo tajuun kuinka toivoton pattitilanne oli käsillä ku venäläiset ei suostu luovuttaan ennen ku opin ja ku en oo oppinu ässää tässä 25 vuoden aikana niin eihän se nyt yhen bussimatkan aikana tapahdu!

Viimevuoden mestarijoukkue, Moskovan Tornado, pelaa kans hienossa hallissa ja heti hallin vieressä oleva hotelli on tasoltaan erinomanen. Kun vielä lisäksi täällä on samaan aikaan alle 18v poikien neljän maan turnaus, jonka pelejä on voinu käydä kattomassa, ei olosuhteista voi valittaa. Heti ennen eka peliä huomas, et ottelut tulee oleen hyvin erilaisia ku aiemmat ja fiilis lähtee oli korkeella. Pieni jännitys päällähän on paras lähtee pelaan ja vaikka eka vaihdoissa porukka puolin ja toisin tuntu hermoilevan niin äkkiä se parani. Voitto meille 1-0, mikä helpotti olemista huomattavasti!

2007-11-04T07:03:00.000-08:00

Kun treeneihin matkoineen menee kuutisen tuntia päivässä ja viikonloppuja on vapaina, täällä tosiaan on aikaa ihan vaan oleiluun ja kun kämpillä ei vieläkään sitä omaa nettiyhteyttä ole, on väkisinkin huomannut kuinka kova paikallinen urheilutarjonta on. Näissä kuvien ostareissa shoppailu on pysyny kohtalaisen hyvin hallinassa ja kahviloissa istumiseen riittää pari tuntia päivässä, joten kotona tulee oltua aika paljon. Jos ei kirjota koneella jotain, jaarittele, lue tai opiskele, jää vaihtoehdoks telkkarin kattelu ja kun kaikki mahdollinen ja mahdoton on dupattu, on ehdottomasti yleisin kanavavalinta jompikumpi kahdesta urheilukanavasta. Mitä nyt uutiset ja talouden yrittää kerran päivässä kattoo. Lajien kirjo näillä urheilukanavilla onki sitte mielenkiintonen ja niin laaja, että tässä parin kuukauden aikana on katottu paljon sellasta, jota en edes tiennyt olevan olemassa. Tennistä, lätkää, futista, futsalia, rugbya ja kalastusta tulee katottua paljoki, mutta myös eksoottisia pätkiä elefanttipoolosta lähtien on seurattu. Tän päivän ehdoton highlight oli kooste alle 18-v tyttöjen neljän maan turnauksesta Moskovasta (jääkiekkoa siis). Pelikuvan jälkeen haastateltiin Suomen ja Bluesin Pia Lundia. Hyvät kommentit varmasti Pipsa anto, mutta olihan se koomista kun tänne kuului vaan duppaajan venäläinen naisääni.

Talvi ei vielä ole tullut, mutta kelit alkaa viileneen. Tänään sato rakeita ja muutenki oli siinä rajoilla tulisiko sade räntänä vai vetenä. Sunnuntaista tiistaihin treenataan vielä täällä Niznissä, keskiviikkona on lähtö bussilla Moskovaan ja siitä torstaina Dmitroviin. Pelit sitten perjantaina, lauantaina ja maantantaina. Sarjajohtaja tulee olemaan vastassa, joten olisi syytä olla valmiina.

SKIF lippu nostettu kattoon (oikeella)

Ihmiset jonottaa aamusta lippuja lätkäpeliin

2007-10-30T06:47:00.000-07:00

Tänään opittiin taas jotain uutta maan liikennekäyttäytymisestä (ja hierarkiasta). Aiemmin kun on useammankin kerran huomioinut sen, että hälytysajoneuvon pillien piiputus ei missään määrin tunnu velvoittavan kanssa-autoilijoita antamaan tilaa, varsinkaan ruuhka-aikana. Tänään sitten tuli vastaan sinipillinen musta mersu muutaman muun mustan mersun saattueessa. Vauhtia oli mittareissa melkoisesti ja mikä oudointa, tilaa tuli. Me katottiin, että nyt on isompikin tilanne päällä. Kuskimme Uliana kuitenki valaisi nauraen asiaa; kappas, kaupungin johto se siinä vaan matkustaa lounaalle. Samainen auto saattueineen ja odottavine kuskeineen löytyi miesten pelistä lähtiessämme myös hallin takaoven edestä. Ei nyt ihan sisään asti ollut ajanut, mutta niin viereen, ettei kyllä montaa senttiä lähemmäs olisi enää päässyt. Niinhän se täällä menee, joilla on valtaa, todella on sitä ja se ulottuu kaikkeen.

Treenien osalta on ollut erilaista. Ykköskoutsimme on alle 18-vuotiaden maajoukkueen matkassa, joten apuvalkut pitää treenit. Osaavia ja mukavia kavereita kyllä, ei siinä mitään, mutta ilmeisesti pilli on hivenen epäkunnossa eikä fläppitaulua oo jätetty.. tässä vaiheessa jo nyt jotenkin menee, mut jos heti alussa olisi pitänyt kaikki tajuta pelkän selostuksen perusteella, olisi jäällä palloillut muutama tumput suorassa seisova ja treenit sotkeva suomalainen.

Ps. pahoittelen säätämistä muutaman kommentin kanssa. Tuntuu menevän write ja delete sekasin tällä kielitaidolla...

Suosittu suomalainen

2007-10-28T08:58:00.000-07:00

Onhan siihen asiaan jo Suomessa törmänny, mutta ei sitä tajunnut kuinka todella suosittu näyttelijä Ville Haapasalo täällä onkaan. Ei ole yksi eikä kaksi kaupan näyteikkunaa, jossa häneen kuvaansa törmää. Myös bussimainoksissa naama näkyy, mutta kaikkein mielenkiintoisin yhteys on kuitenkin lauantaisin telkkarista tuleva paikallinen kehitelmä ”Tanssii tähtien kanssa” ohjelmasta. Täällä se on ”Jäätanssii tähtien kanssa” ja ohjelman ehdoton ykköstähti on toistaiseksi ollut suomalainen Ville! Pari on ollut ykkönen tai kakkonen ainakin kaikkina niinä neljänä tai viitenä kertana kun olemme ohjelmaa katsoneet. Paikallisten mukaan ohjelma on joka puolella maata hyvin suosittu ja asiaa on uskottava kun joukkuekaveritkin tietävät aina tarkkaan mitä on tapahtunut, kuka kukin on ja ovat haltioissaan Haapasalosta. No, mukavahan sitä on ollut seurata. Hyvä formaatti muutenkin, muttei nyt ehkä ihan suoraan kuitenkaan muualle kopioitavissa... aika harvassa meinaan taitaa olla ne maat, joista löytys Venäjän tapaan parikymmentä taitoluistelun MM- tai Olympiamitalistia (tässä ohjelmassa siis alussa 10+10 paria).

Viikonlopusta ollaan selvitty melko hyvin, jos nyt ei lasketa pientä eksymistä lenkillä ja tietämättömyyttää kellojen siirroista... lenkillä muuten löytyi lopulta mahtavat ylös isolle kirkolle menevät rappuset, jotka saattavat pestä jopa Pispalan puuportaat. Ei sillä, että pituutta välttämättä olis ihan yhtä paljon, mutta askelten asettelu sellaseen kohtaan ettei näistä puuportaista mene läpi lisäsi haastavuutta huomattavan paljon.

Vierailijoita

2007-10-26T06:53:00.000-07:00

Viimesen viikon aikana ollaan saatu kuulla havaintoja tästä paikasta tuorein suomalaisajatuksin. Lauantaina pari silmäparia putkahti suoraan Helsingistä Nizhnin keskustaan kulkematta minkäänlaisten orientaatiopisteiden kautta kun mun ja Noran poikakaverit tulivat kylään. Kai se aina vähän shokeeraavaa on tulla, hei, Venäjälle, mutta jopa nämä kaks melko ennakkoluulosta kaveria selvis ja jopa yllätty. Samalla me täällä olijat huomattiin kuinka joihinkin asioihin on jo tottunut niin ettei niihin enää niin kiinnitä edes huomiota. Tälläsiä asioita on mm. rappukäytävät, siivoojamummot hallilla, Ladojen ja Lexusten sekä luxusasuntojen ja rämärakennusten kontrasti, pankkilainojen korkea korko ja se, että se on ihan tavallista ostaa kioskista tai kaupasta yks olut ja avata se sitten heti siinä kassan jälkeen ja juoda kadulla janojuomaks.

Viikon treenit on ollu taas erilaiset ku viime viikolla. Luisteltu joo, mutta kuntopiireissä muut liikkeet lisääntyny ja kyykkyhypyt vähentyny. Tänään illalla on sitten taas peli paikallista poikajoukkuetta vastaan, ja kohtahan se sarjakin jatkuu. Huhuja on kuultu, että Moskovan joukkueen jenkeistä yks on jo lennätetty kotiin kun taso ei riittänyt. Meille kuitenkin on tullut luottoa, ainakin toistaiseksi...

Ilmiöitä

2007-10-25T00:25:00.001-07:00

Tässä kun ollaan kaduilla tallusteltu ja muutamina viikonlopun päivinä istuttu iltaa paikallisten joukkuekaverien kanssa, on tullut törmättyä mielenkiintosiin asioihin ja tapakulttuuriin.

Ekana vois mainita lemmikit; yks päivä vastaan tuli mies, joka siinä pokkana kuskas remminsä päässä minkkiä! En sitten tiedä oliko se ihan seuraeläimeks hommattu (jollekin joka tykkää puremisesta ja terävistä kynsistä) vaiko kotona siistikarvaiseksi kasvatettavaksi turkikseksi vaimolle. Siihen krokotiiliin, joka kesän Aamulehden mukaan on tippunut kahdesti kymmenennestä kerroksesta tässä kaupungissa ei sentään vielä olla törmätty.

Toinen ja vähintäänkin mielenkiintonen asia ovat illanistujaissnäksit. Ei mitään wingsejä, tortilloja, salsaa, sipsejä, dippikastikkeita, salaatteja eikä edes patonkia... ihan vaan todella suolasta LETITETTYÄ juustoa ja vakuumipakettiin pakattu kokonainen hyvin suolattu ja ilmeisesti kylmäsavustettu rasvainen kala (lajista en vieläkään ole päässyt selvyyteen). Maistettu on kyllä, mutta siihen se todellakin jäi...

2007-10-21T05:45:00.000-07:00

Kyykkyyn ja ylös, se on ollu tän viikon juttu. Peleistä on parin viikon tauko, joten nyt ollaan sitten harjoteltu kovempaa. Reilu tunti kuntopiiriä ja sitten pari tuntia jäällä siihen päälle. Kiekot on mukana välillä, välillä ei. Ihan hyvä juttu tää kyllä on ollu, mutta ekojen kykkyhyppytreenien jälkeinen päivä oli melkosta ankkakävelyä. Mutta sitähän sanotaan, että sillä se jumi lähtee millä se on tullutkin, ja niin se sitten parien treenien jälkeen lähti.

Alkuviikolle sattu myös eka Niznin miesten joukkueen, Torpedon, kotipeli. Halli on kuulemma aina täys ja jo aamulla kun katto omissa treeneissä ympärilleen niin pysty kuvittelemaan, että fiilis varmasti tulee olemaan aika katossa. Niin se kyllä sitten olikin. Huuto, vihellus ja torvien soitto jatku alusta loppuun, täydet 60 minuuttia. Välillä voimakkuus vähän aleni, mutta vaan voidakseen nousta takas todella korkeelle.

Itse peli oli vauhdikasta ja välillä väläyteltiin näyttävillä yksilösuorituksilla. Taklauksia ei ihan hirveesti ollut, mutta kiekkoa pyrittiin pitämään ja päätyynheitot oli melko vähissä. Torpedo hävisi pelin lopulta 2-4, mutta kannatti kyllä ehdottomasti mennä.

Fanikatsomo muuten esitti huikeeta kannustusta läpi pelin ja mielenkiintonen yksityiskohta oli se, kun muutamaa minuuttia ennen pelin loppua lähteville katsojille ruvettiin huutamaan. Samanlaista rytmikästä kädellä osoittelua kun suomessa vaikkapa niissä tietyissä tilanteissa, joissa kiekkokatsomossa huudetaan nuijaa tai sikaa. Sanoista en niin tiedä, mutta koko katsomo pysy hyvin samassa rytmissä. Sen verran valokeilassa lähtijä oli, ettei itselle taida tulla enskään kerralla mieleen lähteä ruuhkaa pakoon..

Bongaa tutut...

Autokyyti kotiin pelasti siltä tuskalta ja hikisyydeltä, joka olisi odottanut niissä kaikissa ylitäysissä liikennevälinessä, jotka hallin suunalta lähtivät. Muutenkin peleissä kyllä olut virtaa kohtalaisesti ja porukka sen verran miesvaltasta, että taitaa olla parempi suosiolla jättää ne bussimatkat kotiin siihen aikaan illasta melko vähiin.

Värit kyllä viittaisivat erääseen Tamperelaiseen jengiin...

Linja-autossa on tunnelmaa....

2007-10-18T05:50:00.000-07:00

Ai että julkisiin tiellä kulkeviin liikennevälineisiin täällä... ei todellakaan! Vähän sen suuntanen oli ajatus ennen ku sitte olikin ikään kuin pakko päästä hallille. Tai siis kai täältä oveltakin olisi haettu jos oikein olisi vinkunut, mutta onhan se ihan eri vapauden tunne ku pääsee ite liikkumaan koska haluaa ja mihin haluaa eikä sitä kuskausta loputtomiin jaksa. Ja koska eka kerta on aina eka kerta, niin jopa minä olin ajoissa lähdössä ja aikaa oli muutenkin varattu niin, että sitten tosiaan oltiin ainankin ajoissa hallilla. Mutta parempi niin.

Pysäkin ohi tuntuu kulkevan monta linjaa ja tiheeän, mutta oikeaan pikkubussiin astuminen ei täällä apurinamme toimivan Nikolain selkeiden ohjeiden jälkeen ollut kovin vaikeaa. Julkisia välineitä sitten on mistä valita; on isobussi, pienibussi, minibussi ja trolleibussi. No joo, meneehän tuolla muualla sitten lisäksi ratikoita ja kaupungin ”alaosassa” metro, muttei tällä hallin puolella kaupunkia, jossa siis kaikki asumme.

Astuimme Karon kanssa samalta Sparin pysäkiltä autoon, jonka sisältä löyti tsägällä ja onneksemme myös joukkueen maalivahti Nadja. Poisjääntipysäkkiä ei siis tarvitsisi jännittää. Maksu tapahtuu käteisellä kymmenen ruplan kertamaksulla ja täytyy todeta, että täyteen ahdetussa pikkubussissa matkustajien välinen yhteistyö toimi ihailtavasti. Kukaan ei tietenkään mahtunut liikkumaan, mutta takana olevat matkustajat heittivät sujuvasti kympin eteenpäin ja sieltä se vaihtoraha ja lippu sitten matkasi kädestä käteen ja takasin sinne

takaosan alkupisteeseen.Kyytikin oli kohtalaisen tasaista, toisin kuin Nadjan kertoman mukaan trolleibussissa. Sitä ei ole vielä tullut koitettua, mutta nää pienet autot on kamalan näppäriä ja

mukavia silloin kun eivät ihan täynnä ole. Julkisen liikenteen toimivuus on yllättänyt ja kartalle aletaan päästä muutenkin kaupungin aluella.

Pikkubussi

Hajonnubussi

2007-10-15T06:47:00.000-07:00

on

Saapuminen Nizhniin oli melko mielenkiintonen, mutta myös mielekäs. Ei nyt voi sentään sanoa, että tuntuisi kuin kotiin olisi tullut, mutta jotain sinnepäin kuitenkin. Kaupungin alkupäähän tulimme vielä valosan aikaan, joten maisemasta sai jotain kuvaa. Ei ollut valittamista. Kaupungin läpi virtaa kaksi jokea, Neva ja Oka. Tämä yhdessä vaikuttavan näkösen Kremlin ja jokilaivojen kanssa ehkä teki ensivaikutelmasta erityisen hyvän.

Todellinen iso yllätys oli saapuminen hallin pihaan. Kaikkien näiden paikkojen jälkeen, joissa olemme täällä olleet, oli halli jotain uskomattoman hienoa. Iso, länsimaiselta näyttävä paikka, joka on juuri remontoitu lähes kokonaan. Seuraavan päivän treeneissä sitten tarkempi tutustuminen.

Halli oli siis hyvä, mutta sieltä lähdön jälkeen se toinen varsinainen jännitys alkoi. Missä ja millaset on asunnot, ja onko siellä nyt vihdoin ne nettiyhteydet... aina kun auto hidasti, nousi pulssi muutamalla kymmenellä lyönnillä. Pari harhaan ajoa toi tilanteeseen lisäjännitystä ja aiheutti keskusteluihin todella pahaa hämmennystä. Kun lopulta pysähdyttiin ja noustiin autoista, ei se mieli ihan hirveän korkeella ollu. Mutta ulkonäön ollaan täällä aiemminkin huomattu hämäävän ja pimeellä paikat näyttävät erilaiselta, joten ei vielä siinä vaiheessa kannattanu luovuttaa. Niinhän se myös meni, että sisältä paikat näytti huomattavasti paremmalta. Rappukäytäviin ja rakennusten pintaremonttiin panostaminen ei tunnu kiinnostavan ketään, mutta omaa kämpää kyllä rempataan innolla ja tietenkin rahatilanteen mukaan.

No, ei ne asunnot nyt varsinaisesti vierekkäin ollu, kuten ei myöskään ihan viiden minuutin kävelyetäisyydellä. Lisäksi paikoissa oli eroa, ja tietenkin kaikilla meillä sama ykkösvaihtoehto. Homma meni lantin heitoksi, kun ei mitään reilumpaakaan keksitty. Jako saatiin tehtyä ja päästiin kantaan kamat sisälle. On sitä hetkeä odotettukin, että saa elää muutenkin kun matkalaukusta. Kuten myös sitä kuukauden hotellijakson jälkeistä ensimmäistä yötä kun saimme kaikki nukkua ihan omassa huoneessa oman oven takana. Lämmitys ei vissiin täällä ihan joka talossa toimi, joten toisilla yö oli huomattavasti heikompi ku toisilla. Mutta onneks jo seuraavana päivänä selvis, että muitakin kämppiä on joista valita ja toivottavasti huomenna ollaan kaikki tyytyväisiä (huominen on muuten tässä maassa ehdottmasti yleisin päivän asioiden ’hoitumiselle’). Kokoa näissä kyllä on sen verran, että jokaiselle pitäisi omaa tilaa löytyä. Selvisi myös, että ihan uudet alunperin meille tarkotetut asunnot valmistuukin vasta kuukauden päästä (tai siis mikä täällä nyt se kuukauden pituus on...). Ja niin, sitä nettiyhteyttä ei tosiaan ole... työn alla... mutta onneks tässä on lähellä erittäin siistin olonen ostari, joiden kahviloissa voi käyttää omaa läppäriä.

Kotona!

2007-10-11T08:02:00.000-07:00

Nizniin saavuttu hengissä ja hyvissä voimin. Hieno halli, mukavan olonen kaupunki ja asunnot hyvin asuttavia.. ja jatkoa seuraa....

Jekaterinburg

2007-10-08T14:21:00.000-07:00

Kaikkien näiden oleskelupaikkojemme jälkeen saapuminen Jekaterinburgiin oli eka todella ei-niin-positiivinen yllätys. Ensinäkemältä paikka oli aivan kauhee. Aikaisemmin joukkue on kuulemma majoittunut, harjoitellut ja pelannut keskustan tuntumassa, mutta nyt oltiinkin jossain paikallisessa treenikeskuksessa todella metsän keskellä. Paikka oli kaikille uusi, joten alussa hetki pyörittiin. Pian selvisi, että koppi tuleekin vasta peliin, joten alussa kamat mukaan hotelli(?)huoneeseen ja siellä vermeet niskaan. Lienee sanomattakin selvää, että netistä tms. on turha edes haaveilla.

Kuitenkin, kaikkeen tottuu. Täällä jopa tuntuu, että asioihin tottuu vähän turhankin nopeasti. Pelaamassa täällä kai oltiin, ja siihen tarvittavat paikat kyllä löytyi. Vastus oli huomattavasti edellistä kovempi (joukkue tuntui muuten myöskin asuvan täällä ja jos jatkuvasti niin tekevät niin varmasti ainakin karaistuneita ovat), mutta meillä peli kulki todella hyvin. Eka pelin tulos 8-0, Karo oli taas tulessa tehden neljä maalia ja suomalaisista lisäksi Koija teki yhden. Toka ottelu olikin sitten mielenkiintoinen. Tunteet taisi kuumentua pahemminkin kun jäähyjä ei tullut juuri mistään ja lopussa jäähyaition puolella istui viis meikäläistä ja kuus vastustajaa, minkä lisäksi niiltä oli jo kaks lähteny koppiin asti. Pahemmilta loukkaantumisilta kuitenki vältyttiin ja tulos siinäkin meille lopulta 8-0. Viimesessä erässä repes.

Välipäivänä ei lähdetty täältä mihinkään vaan käytiin pelaamassa paint ballia kun paikat on tossa heti asuntolan vieressä. Varotoimenpiteet ei nyt ehkä ihan sitä luokkaa mitä ne Suomessa esimerkiksi saattaisi olla, mutta sitäkin hauskempaa oli! Ajanvietteenä muutenkin on ollut lähinnä leffat, lukeminen ja hengailu, joten kieltä on täällä tullut opeteltua todella ahkerasti ja hyvin hyvin positiivinen fiilis on siitä, että keskusteluja ja asioita pystyy jo ihan oikeastikin hoitamaan.

Viimenen peli meinasi menna tiukaksi. Tulos kolmannen eran alussa oli viela 2-1, mutta voitimme lopulta 6-1. Hyva reissu siis loppujen lopuksi kokonaisuutena. Innolla odotamme vihdoin paasya Nizniin ja "kotiin".

Matkalla

2007-10-08T14:01:00.000-07:00

Välillä oon ajatellu, että meidän mökkitie Suomessa on kuoppainen. Mutta kaikki on suhteellista ja se epätasaisuus ei ole mitään verratuna tän maan teihin. Bussimatka Tseljabinskista Jekaterinburgiin tuntui vähän samalta kuin ehkä tuntuisi ajaminen normihenkilöautolla rappusia alas. Paitsi etten heti keksi niin pitkiä rappusia, että matka alas kestäisi yhtä kaun kuin tämä reilu kolmetuntinen. Jatkossa en tule ikinä hermostumaan Suomessa tehtävistä tietöistä vaikka se kuinka aiheuttaisi ruuhkaa juuri minun matkalleni.

Tauko on osa matkaa....

Tseljabinskissä voitettiin myös kolmas ottelu, Nora teki yhden ja Karo yhden. Jokaisessa pelissä oli eri tuomarikolmikko. Ei täällä ihan uusilla kansainvälisillä säännöillä vielä pelata, mutta ei mitään ihan järkyttävää koukkimistakaan. Vastustajilla oli muutama ihan taitava yksilö, mutta kokonaisuutena olimme selkeästi parempia.

Kolmen peli- ja yhden treenipäivän jälkeen eilinen oli vapaata. Kävely kaupungilla osoitti, että paikka ei ollut ollenkaan hassumpi. Yleisesti oli selkeästi siistimpää kuin Moskovassa ja ihmiset olivat huomattavan ystävällisiä. Kaupoissa ja kahviloissa oltiin hyvin palvelualttiita ja ihmiset tuntuivat ymmärtävän paremmin kieltäkin (lue:eivät hermostuneet jos ei heti menny täydellisesti oikein). Lisäksi lähes kaikkien liikkeiden ovessa oli luottokortin käypäisyydestä kertova tarra, mikä oli ehkä vähän yllättävää Moskovan kokemusten jälkeen. Luksustuotteista ja pitkistä saappaista pitäville tää maa on todellinen ostosparatiisi ja kenkäkauppoja on aika vaarallisen tiheään... kulta on värinä kuulemma tän hetken kuumin juttu ja niinpä meidän fashionbabe Karo on jo ehtinyt sellaiset ostamaan.

Kenkäkauppojen lisäksi huomion on kiinnittänyt kirjastorakennusten massiviisuus ja komeus sekä jättimäiset muistopatsaat, joista moni esitää Leniniä.

Chelyabinsk

2007-10-01T04:51:00.000-07:00

Yölennot tuntuvat täällä olevan kohtalaisen suosittuja tai sitten niitä lentoja vaan on niin paljon, että yönkin tunnit on käytettävä tehokkaasti hyväksi. Lähdimme Moskovasta Tseljabinskiin kello 23.00 eli aikaan, jolloin lentokenttä todellakin kuhisi ihmisiä. Lähtevien lentojen taulu oli täynnä läpi yön tuntien ainakin aamuneljään. Eipä niille tauluille olisi lentoja enempää kuin viideksi tunniksi eteenpäin mahtunutkaan. Sisäisten lentojen kenttä on kyllä kokenut täydellisen muodonmuutoksen sitten viime vierailuni (-96). Nyt näytti melkosen uudelta ja kaupungin kansainvälistä kenttää huomattavasti siistimpi.

Päivän treenit, kamojen pakkaus ja paikasta toiseen juokseminen oli onneks väsyttäny sen verran, et unta ei edes siinä jännitystilassa paljon tarttenu houkutella kun Tupoleviin pääsi lopulta istumaan. Koija siinä jossain vaiheessa nousua oli epäillyt ollaanko vielä nousuasennossa ja Karon ikkunapaikasta siipien kohalla en todellakaan ollut kateellinen. Jos laskutumisen aikaan ei olisi ollut hereillä niin siihen tärinään olisi kyllä viimeistään herännyt. No, perille päästiin, ei nyt niin ajoissa, mutta kuitenkin. Tseljabinskin kenttä on pieni ja hyvin venäläinen. Samoin oli meidän bussi... Aikaero Moskovasta on kaks tuntia, joten paikallista aikaa päästiin lopulta nukkuun siinä puol kuus aaamulla ja seuraavan päivän peli yhdeltä. Pidempäänkin olisi uni aamulla maittanut.

Ottelu pelattiin mielenkiintosessa paikassa, pikaluisteluhallin keskikaukalossa. Eurooppalaisia luistelijoita ei ainakaan asuista päätelleen näkynyt, mutta RUS trikoiden lisäksi oli ainakin Kazakstanin ja Valko-Venäjän edustusasuja. Tuomarityöskentely oli hyvin mielenkiintosta. Päätuomari käytti perin kansainvälistä elekieltä jo alkuverrassa kun hän Noralle halusi ilmoittaa, että turha sitten yrittää mitään. Herra tosiaan sitten myös toimi eleidensä mukaan ja kyllähän niitä jäähyjä aika mielenkiintosesti tuli. Vastustaja ei esittänyt kovin häikäsevää peliä, ja ottelu päättykin meidän 8-0 voittoon. Toisen päivän pelissä Karo loisti neljällä maalillaan, lopputulos meille 10-1.

Rakennekynsilla pelaaminen voi joskus olla kivuliasta..

(Kuvassa kenttamme viides jasen Julia)

Uralille

2007-09-27T03:42:00.000-07:00

Pehmee lasku alkaa olla takana ja huomenna lähdetään syvemmälle Siperiaan. Kun eka askel astuttiin Suomessa näiden kanssa ja toinen täällä kuitenkin kohtalaisen länsimaistuneessa Moskovassa niin voi sanoa, että eipä sitä juuri pehmeämmin olisi voinut alottaa. Tietenkin täälläkin jotkut asiat on kiristelly, mutta pääsääntösesti on mennyt yli odotusten. Mutta nyt tosiaan treenipelit on pelattu, ja Uralin lento lähtee huomenna iltapuolella. Reissu tulee kestämään kaks viikkoa ja sinä aikana on kuus ekaa sarjapeliä. Matkassa eniten näin etukäteen jännittää just se matka. Ei mulla ikinä mitään varsinaista lentopelkoa ole ollut, mutten toisaalta ihan väkisinkään venäläiseen koneeseen ole itseäni änkenyt.

Moskovan ajan ravintopuolesta voisi mainita, että ruokaa on saatu ja omat paikkavalinnat on enimmäkseen onnistu. Japanilaisia ravintoloita on muuten suhteessa melkeinpä yhtä tiheeseen ku suomalaisissa kesätapahtumissa metrilakutiskejä. Eli ei ihan yhtä tiheeseen ku kaljatelttoja tai makkaraperunapaikkoja, mut noin joka viides silmiin osuva ravintola tuntuu olevan jonkunasteinen japanilainen keittiö. Tai sitten niihin vaan kiinnittää huomiota. Paikallisen keittiön ravintoloissa moni ruoka on hyvää, mutta jollei oo ihan varma mitä tilaa, voi tulla ikäviä yllätyksiä. Niinkin on kaynyt.

Vapaalla

2007-09-24T11:25:00.000-07:00

Aina sanotaan, että Amerikassa kaikki on suurta ja mahtavaa. Mutta punanen tori sekä venäläiset kirkot, puistot, konserttisalit ja stadionit on kyllä todella valtavia. Lauantain aamutreenin jälkeen lähdettiin nyt jo tutummalla metrolla kaupungille paikkoja kattomaan, ja olihan noi kaupungin vakkarinähtävyydet kieltämättä komeita.
Punaselta torilta jäi kaiken sen rakennusten värin ja koon lisäksi mieleen hääparien määrä. Niitä oli ihan älyttömästi!! Tais olla noin kymmenen minuutin välein ku pareja putkahti kirkon ovesta ulos. Toisaalta, kai täällä niitä naimisiin meneviä ihmisiä riittää joka lauantaille ja St.Basil’s on varmasti spesiaali paikka spesiaalille juhlalle. Melko perusjapanilaisen olosia seurueitakin osu meidän retken ajalle useampi. Lenin mausoleumi oli kiinni ja Gum tavarataloon ei viittitty mennä, joten torilta jatkettiin käppäilyä Kremlin laitaa pitkin ja parin koukun sekä pysähdyksen jälkeen tultiin Arbad kadulle, jossa meille annettujen vinkkienperusteella on ”elämä”. Kyllähän sitä siellä olikin. Fiilis siellä on aika sama ku muissakin suurkaupungeissa, jahetkeks melkein unohti missä maassa oltiin. Melkein tulee siitä, että neuvostoarmeijatavara - ja maatuskamyyjiä oli hyvin tiheeseen. Noihin tän maan armykamoihin ei kyllä hirveellä intohimolla suomalaisena suhtaudu. Ravintoloita ei kyseiseltä kadulta ollut vaikea löytää ja Hard Rock Cafessakin poikettiin sen verran, että yhet juomat juotiin. Tunnit kulu johonki käsittämättömän nopeasti, mutta suunnistus onnistui matkalla yli odotusten, minkä vuoksi sopivaan aikaan löyty juuri oikean linjan metroasema.

Sunnuntain ajelu oli peruttu, joten nukuttiin pitkään ja käytiin tässä lähibasaareilla kattelemassa meininkiä. Ympäristö oli hieno, paikka ihan ok ja aurinkoisella kelillä torilla kävelyhän on aina hyvää ajanvietettä. Piraattituotemarkkinat kukoisti, mutta vielä enemmän oli tarjolla taidokasta käsityötä, turkiksia ja tietysti taas niitä armykamoja. Kaupanteossa tinkiminen oli luonnollisesti kova sana.

Ostaisko karhun vai kolme?

Erään CD kauppiaan kanssa käytiin päivän luovin keskustelu. Täällä on ollu sellanen paikallinen biisi, jonka kuulimme eka kertaa jo junan radiosta aamuherätyksenä saapuessamme Moskovaan. Kappaleella on siis tietty muistoarvo. Lisäksi se on nyt kuultu radiosta pari kolme kertaa, ja se on oikeastaan hyvinkin kuunneltava. Nyt meilla Karon kanssa oli tavotteena löytää CD, jolta kappale löytyisi. Lienee selvää, että biisin nimestä meillä ei ollut hajuakaan, esittäjästä vielä vähemmän. Rytmi ei oo ihan niin veressä, et hyräily onnistuis, joten siinä sitten selitin.. sellanen, jossa laulaa yks mies ja yks nainen..soi radiossa.. sitten se myyjä soitteli niitä levyjään varastetulta autoradiolta näyttävässä laitteessa..ja koomisinta koko jutussa oli se, että lopulta se onnistu!! No, me tietty voittajina mentiin sitä sitten kavereille heti soittamaan ja ehkä siinä neljännen kerran kohilla rupes oleen aika lähellä ettei läppäri lentäny seinään... paikallineneuropoppi ei meinaan oo ihan Noran suokkarikuunneltavaa...

2007-09-23T00:21:00.000-07:00

Tän paivan lenkillatapahtu jotain täysin odottamatonta: multa tultiin kysymään suuntaohjeita johonkin paikkaan. Toimin siinä niinkuin ihminen shokissa kai toimii, eli ihan normaalisti vastasin, että sori, en osaa auttaa. Sitten jälkikäteen se vasta iski. Näytänkö mä todella NIIN paikalliselta, että multa kannattais kysyä neuvoa!?!? Kaverit yrittää kuittailla että kyllä, itse en myönnä.

Ikkunanpesua

506 ikkunaa...(ja vaha yli)

Toinen outo juttu tällä viikolla on ollut se, kun me jäätiin ihan oma-alotteisesti junnujen kanssa iltapäivän tekniikkajäille. Tai siis ei me siinä mitään hirveän outoa nähty, mutta koutsi oli hyvin hyvin yllättyny, positiivisella tavalla kylläkin. Ei taida olla ihan normaalia tehä täällä extraa tolla tavalla. No, meillähän ei oo elämää ni sinne jäätiin. Katotaan sitten myöhemmin ku paikat on tutumpia, mutta nyt oli kyllä itseasiassa todella hauskaa jäädä! Illalla on sitten vielä kuitenki hyvin aikaa kattoa muutama jakso Pako sarjaa, joka muuten on ollu tän loppuviikon hitti-iltaohjelma. Toisilla se katsominen on venynyt vähän pidemmällekin yöhön ja toinen tuotantokausi alkaa olla selvitetty, ku se nyt ei vaan oo niin helppoa lopettaa kesken...

Naiden narujen tarkoitusta ollaan kovasti mietitty...

Terveeksitoteemista ja pelejä.

2007-09-20T05:29:00.000-07:00

Näin reissussa sitä oppii entistä enemmän arvostamaan Suomen terveydenhuoltoa. Kaikille tänne pelaamaan tuleville ulkomaisille tehdään terveystarkastus, mikä sinänsä on ihan normaalia. Maanantaina se sitten oli meillä ohjelmassa. Melkoinen kokemus, josta voisi kirjoittaa paljonkin. Mutta sanottakoon vain, että me kolme muuta olimme hyvin onnellisia Koijan tietotaidosta. Ilman hänenlaistaan sairaalassa normaalioloissa työskentelevää ammattilaista olisi voinut olla onneton olo. Laitetaan kädet tiukasti ristiin, ettei tarvitse kiirellä ikinä kyseisen alan paikkoihin mennä.

Tällä viikolla ollaan pelattu pariin kertaan myös paikallisia poikajoukkueita vastaan. Eka pelin halli oli eri osassa kaupunkia, enkä tiedä matkan tarkkaa pituutta, mutta bussilla sitä ajettiin puolisentoista tuntia. Eli kyllä tän kokosessa kaupungissa aikaa matkustamiseen kuluu, varsinkin kun se ruuhka tosiaan on Manskun neljän ruuhka x aika monta. Etukäteen vähän jännitettiin, millanen ajoneuvo tulee olemaan, mutta osoittautui hyvin kelvolliseksi. Tällä kertaa oli sellanen tarrojen perusteella Saksassa aiemmin liikkeennöinyt auto, jota ei se sentään ihan loppuun asti ollu kulutettu. Mitä nyt reunimmainen takapenkki mun alla tuntu olevan ihan kunnolla irti alustastaan.
Perillä odotti siisti halli, jossa jopa saniteettitilat oli hienossa kunnossa. Kaukalo oli semmonen lentokenttä, ettei monesti aikasemmin niin isolla kentällä ole tullut pelattua, mutta jää oli erinomainen. Ei mitään jäänajoja välillä vaan suoraan 2*40minuuttia ja vastustajajoukkueen kakkoskoutsi tuomarina. Homma tuntuu olevan yleisempääkin niin, sillä tän päivän pelissä meidän leiriajan kotihallissa Spartakia vastaan tuomarina toimi meidän kakkonen. Molemmat pelit todella yllätti siisteydellään ja sillä, ettei hermostumisia ollut yhtäkään puolin eikä toisin. Ensimmäinen hävittiin 3-2, toinen vähä enemmän. On noi venäläiset junnut kyllä ihailtavan taitavia, vaikkakaan puolustaminen ei hirveästi ketään kiinnosta.

Viikonlopun turistikierroksella oltiin ilmeisesti niin kiinnostuneita, että tulevalle sunnuntaille on luvassa uusinta ja tällä kertaa itsensä seuran presidentin henkilökohtaisella opastuksella.

Treenisali

Ylakatsomon paikat...

Huomaa naisten kenkamuoti

Voihan V!!

2007-09-17T09:26:00.000-07:00

Vesi, vessapaperi ja visan vingutus ovat asioita, joiden olemassaoloon en kotioloissa niin kiinnitä huomiota. Tai siis ne kuuluvat siihen siivouskategoriaan, eli juttuihin, joita ajattelee oikeastaan vasta sitten kun ne puuttuvat tai ne eivät ole mahdollisia. Ja voin sanoa, että täällä niitä on tullut ajateltua...

Kuitenkin, edellämainittuja asioita lukuunottamatta viikonloppu sujui hyvin. Lenkki, shoppailua(tai no..), metromatkailua, lentispeli, nähtävyyksiä... Lauantain vastaisena yönä heräsin kulkukoirien tappelun ääniin, ja kun olin kahennentoista kerran kuullu autohälyttimen ehti jo käväistä ajatuksissa, että mietitäänpä sitä lenkkiä vielä. No, aamulla kaikki näytti paremmalta. Ei satanut, ja ikkunasta katsottuna joenvarren lenkkireitti näytti selvältä. Silmiin osui jopa jääkiekkokaukalo ja pari futiskenttää. Toi jotenkin turvallisemman fiiliksen, ja olihan asiaa sitäpaitsi kysytty ja meitä oli monta. Loppujen lopuksi juoksu oli hyvä kokemus. Koko matkan toisella puolella oli joki, toisella puisto ja komea linnan reuna. Kun vielä kääntöpaikka osui jättimäisen vanhan kirkon pihaan, ei maisemissa ollut valittamista. Siis jos historiallisista rakennuksista nyt sattuu pitämään.

Sama vaikuttava rakennustyyli jatku metroasemilla. Näyttihän alhaalla melko erilaiselta kuin Ruoholahdessa, ja kyllä matkalla tuli tarkkana oltua. Älyttömän määrän ihmisiä toi systeemi liikuttaa ja vaunut ajaa melkosta kyytiä. Sen verran täristää, ettei kannata yrittää surffata käytävällä vaan pitää ihan kunnolla jostain kiinni. Linjan vaihto onnistui ja edestakasin päästiin sukkana aina oikeaan paikaan, vaikka suunnitelma harha-ajon varaltakin oli tehty. Yksinkertasempia linjat tuntuu olevan kuin Lontoossa.

Itse metroajelua vaikeampaa meinas olla löytäminen asemalta Olympiskii areenalla. Usko meinas loppua kun ensimmäinen miliisi, jolta suuntaa kysyin, ei osannut neuvoa. Tilanteen kuitenkin pelasti siihen samaan keskusteluun jostain tupsahtanut hampaaton ja harmaatukkanen hieman pelottavannäköinen mies. Alkusäikähdyksestä toivuttuani herra osoittautui kuitenkin arvokkaksi, sillä hän tiesi reitin suoraan. Melkein kulman takana se halli sitten olikin. Suomi-Espanja peli oli tiukka, mutta päättyi ah niin harmittavaan lopputulokseen. Hyvä taistelu kuitenkin, ja elämäni ensimmäinen kunnollinen live kokemus suomalaisesta lentopallosta olisi voinut olla huonommassakin paikassa. Toista välierää ei jääty kattomaan, jotta paluu onnistu vielä kohtalaiseen aikaan.

Nähtävyyskierroksesta kapteenimme Victorian opastamana mainittakoon taas se ajotyyli ja ne turvavyöt. ”Ei ei ei ei ei, täällä EI KÄYTETÄ turvavyötä. Aina te suomalaiset laitatte ne. Meidän liikenne on niin tukkoista ja vauhti hiljanen, että turvavyöt vaan haittaa”. Sanon vaan, ettei se ihan siltä tuntunut siinä Moskovan kuoppasella kehätiellä, jossa pujoteltiin autoja oikealta ja vasemmalta satasen vauhdilla. Eikä myöskään siinä kun jonoon kyllästyneenä tehtiin yht’äkkiä uukkari keskellä vilkasta liikennettä. Pelotti jopa enemmän ku omassa kyydissäni! Se turvavyö meni kiinni taas ”ihan vahingossa vanhasta tottumuksesta” heti eka pysähdyksen jälkeen. Mutta vaikuttavaa ajoa kyllä naishenkilöltä!

Muodikasta

2007-09-15T11:57:00.001-07:00

Jos ei pidä vaatteesta niin sitä ei käytä normaalioloissa. Jos taas jotain vaatetta käyttää, sitä hyvin todennäköisesti pitää myös tyylikkäänä ja suo samantyylisen asun olevan myös toisten päällä. Jos taas jatkuvasti käyttää jotain vaatetta normaalioloissa, vaikka pitää sitä todella rumana, on tyhmä. Mutta tyhmiä nää paikalliset eivät ainakaan ole, päinvastoin. Tällä päättelyllä me vedettiin rohkesti päälle alkuviikosta saatu uus joukkueen verkka-asu. Se on ihan järkky! Mut maassa maan muodin mukaan... sitäpaitsi tota verkka-asua lukuunottamatta pukeutuminen paikallisilla on kyllä oikeesti erittäin tyylikästä.

Normaalipäivänä herätyskello pirahtaa puol seiskan jälkeen. Ammutreenit on 7.30-9.45 ja pienen eväs/lepotauon jälkeen jatketaan 11.30. Siitä mennään taas pari tuntia lisää, joten alkupäivä kuluukin näppärästi treenikeskuksessa. Jäällä siitä ajasta ollaan yhteensä reilu kolme tuntia. Fiilis jäällä on viime päivinä ollu melkosesti parempi ku eka kerralla. Uudet treenit ei useimmiten kyllä ihan eka selostuksella vieläkään aukee, palaute tekemisestä vielä vähemmän.

Ei mitenkaan vankilassa olla...

Kolmen aikaan lähdetään porukalla ruokaileen muumitalon näköseen ravintolaan, jonne ajaa autolla kymmenisen minuuttia(kävelis ehkä kuus, jos uskaltais päivittäin laittaa henkensä alttiiks tossa tienylityksessä). Ruoan maussa ei oo valittamista, mahatauti on vältetty ja vatsa on tullu useimmiten täyteen. Tai siis ainakin nyt, kun pikku ongelmien jälkeen ollaan onnistuttu selittämään myös Noran kala-allergia ja Koijan lihansyömättömyys. Illalla erinäistä hengailua, ruokakaupassa käyntiä (josta muuten löytyy toisinaan ihanasti joitain tuttuja tuotteita) ja näin alussa asioiden hoitoa.

Kavereitakin loytynyt

Eilen kyselin lippuja lentopallon EM-välieräpeleihin, seuran ihmiset lupasivat niitä hoitaa ja nyt on liput kourassa. Näyttäsivät olevan vieläpä ihan kentän laidalle. Sen verran hieno suoritus Suomen miehiltä, ettei sitä väliin voi jättää jos kaupungissa kerran on. Lauantaina on vapaata, joten silloin sitten metro tutummaks, nähtävyyksiä kattoon ja illalla peliin. Go Suomi!

2007-09-12T06:56:00.000-07:00

Pervui den

Perillä. Joo, ihan hyvä yö.. paremminkin on nukuttu. Pari puolen tunnin pätkää siinä taisi ihan oikeetakin unta tulla. Paitsi tietysti Karolla, joka nyt nukkuu missä vaan ja sikeesti. Toi kyky on muuten lahja, joka ois oikeesti aika hienoa omata. Meillä muilla 50cm leveä sänky (tai siis puolilla sohva, kun ei kamojen määrän takia saanu sänkyjä auki), jättikokonen tyyny, vetonen ikkuna ja kaikkea muuta kuin tasainen kiskojen tärinä häiritsikin sitten enemmän.

Asemalla sen sijaan odotti iloinen yllätys, kun vastaan oli sittenkin tultu. Siellä odotettiin jopa heti oikean vaunun takana oikein kantoporukalla. Kamat autoihin ja hotellin kautta hallille. Kopissa ei hirveän montaa vapaata paikkaa ollu, mutta jos ei sopu sijaa anna, niin väkisin änkeminen viimeistään. Treenataan Lokomotivin stadionin yhteydessä, ja paikka on ihan toimiva. Venäläinen, mutta tarkoitukseen sopiva. Parin tunnin jäätreenit ton junamatkan jälkeen ei ihan herkkua ollut, kun päätä jomotti ja olo oli ku pahimmassa krapulassa, mutta selvittiin. Jengin kanssa lounaalle, rättisulkeiset toimistolla ja seikkaileen paikalliseen ruokakauppaan.

Toimiston ulkopuolella.. ja hotellista

Ekoja huomioita... Ei mitään bussikaistalla ajoa vaan täällä vastaantulijoiden kaista ja punaset valot on yhtäkuin se mahollisuus päästä jonon ohi. Taidan laittaa turvavyön aina ja ihan vaikka väkisin...

TUK-TUK-TUK-TUK....

2007-09-12T06:26:00.000-07:00

Aloitetaan alusta. Siis niistä oudoista asiosta, jotka tapahtuivat jo heti asemmalla: saapumisjärjestys ja kamojen junaan heitto. Ensin mainitussa järjestys ekasta vikaan nimen alkukirjaimen mukaan oli EKKN. Asian tuntevat voivat päätellä, mikä tässä yhtälössä aiheutti pientä hämmenystä heti alkuun. Toinen asia, kamojen lastaus, vaati todellista tehokkuutta. Parin sekunnin miettimisen jälkeen allekirjoittanut hyppäsi sisään junaan ottamaan kasseja vastaan ja saattaja-apumies heitteli niitä perään. Muut jäivät antamaan viimeiset haikeat halaukset laiturille. Neljän ihmisen lätkäkamat sekä ei-niin-pieni muuttokuorma sisään noin 40 senttiä leveästä junanovesta tilaan, joka täyttyi jo kolmesta ekasta lätkäkassista aiheutti venäläisessä konduktöörissä muitakin tunteita kuin naurun. Kaikki pääsimme kuitenkin kyytiin ja ketterällä kiipeämisellä pari ensmmäistä jopa ehti ikkunan luoksen vielä vilkuttamaan.

Operaatio kamat hyttiin olikin sitten hieman aikaavievämpi ja vaati kaiken insinööritietämyksemme onnistuakseen. Kai se oli sen verran säällittävän näköistä touhua, että konnariakin jo vähän hymyilytti ja hän tuli tarjoamaan apuaan pariin kertaan. Melko koomista tosin oli myös se, kun vartalonmyötäiseen polvien alapuolle yltävään hameeseen ja korkokenkiin varustautunut vaunutarjoilija yritti päästä tarjoilemaan teetä viereiseen hyttiin koko käytävän tilan vievän kassikasamme ohi. Kaikki, jotka ovat tuollaisessa hameessa aikaansa viettäneet, tietävät etteivät ne jalat niin hirveän herkästi siinä nouse, ja kun lisäksi yhdessä kädessä on kuuma teevesi ja toisessa tarjottimella sirosti sokerit ja sitruunat, olisi siinä kovemmallakin kaverilla melko neuvoton olo. Siitä hän kuitenkin lähti kiipeämään. Katselimme suu auki menoa, ja kun juuri ne apua tarjoavat venäjänkieliset sanat vihdoin tulivat kielelle asti, oli jo myöhäistä. Kyllähän se vesi läiskyi ja ne sitruunat tippuivat lattialle, mutta pisteet kuitenkin yrityksestä. Melkoista asiakaspalvelua naapurihyttiin!

Vähään aikaan viimeisiä kontakteja vastaantuleviin suomalaisiin taisivat olla passintarkastajat ennen Vainikkalaa. Siinä on aina jotain kovin isänmaallista, kun asioi suomalaisen rajavartijan kanssa, vaikkakin se ”tervetuloa kotiin” on normaalisti huomattavasti mukavampaa kuultavaa kuin ”onnea matkaan”. Taisi muuten olla melko epänormaali tapaus tämä myös heille, tulivat meinaan oikein isommalla joukolla vielä ihmettelemään sekä tiivisti pakattua hyttiä että sitä ”miten joku oikesti muuttaa sinne”. Kiitämme näistä rohkaisevista sanoista.

Rajalla.

Viipurin puolella tarkastusta tekemään tullut tullimies otti Noran heti silmätikuksi. Sinänäsä hyvin valittu, että hänen laukut olivat kaikkein alimmasena. Herra teki nopean tilannearvion, totesi tehtävän toivottomaksi ja tyytyi raottamaan Koijan laukun päätytaskua. Siitä selvittiin siis hienosti.

Venäjänkielisiä tekstejä lukuunottamatta Lev Tolstoi on hyttiosastoltaan melko samanlainen kuin vaikkapa Lappiin matkaava VR. Sen sijaan astuminen ravintolavaunuun on kuin hyppy johonkin täysin toiseen maailmaan. Tätä se kai tulee olemaan..

Ensivaikutelmia Suomen leiriltä

2007-09-09T11:48:00.000-07:00

Se ei pelaa, joka pelkää. Jotain tuon suuntaista kai ajattelin, kun launtaina 25.8 istahdin kotipihalla Espoossa auton kyytiin ja lähdimme kohti Tikkurilaa ja leiriä uuden venäläisen joukkueemme, SKIF Niznhi Novgorodin, kanssa. On niitä paljon pahempiakin asioita tehty ja tapahtunut. Jotain mielenkiintoista olisi silti edessä.

Tikkurilan urheiluhallin parkkipaikalla aloin etsiä katseellani keltaisen tai sinisen sävyisiä pukuja. No, eihän niitä tietenkään näkynyt, koska olin (erittäin pahan) tapani mukaan kymmenen minuuttia myöhässä ja kaikki olivat jo ehtineet sisätiloihin. Paikalla kuitenkin seisoi tutun näköinen bussi, ja siitä tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Eipä sitten muuta kuin kamat ulos autosta, rohkeus kasaan ja pää pystyssä kohti aulaa.

Vastaanotossa ei ollut valittamista. Marssin suoraan porukkaan, jossa jo paikalle tulleen suomalaiskolmikon seurassa oli suomalainen bussikuskimme sekä tuttu tulkki. Siitä se sitten pälyillen ja pikkuhiljaa lähti. Venäläiset tuntuvat olevan uusien tuttavuuksien edessä kuin suomalaiset, eivät varmasti puhu sanaakaan liikaa. Eka illan treeneissä me suomalaiset olimme vielä aika keskenämme, mutta hyvin pian porukka alkoi tulla tutuksi ja juttu luistaa yhteiseen kieleen nähden jopa uskomattoman hyvin. Toistaiseksi peruskommunikaatio koostuu kapteenin kohtalaisesta englannista, minun vähänlaisesta venäjästä, koutsin fläppitaulukielestä sekä erittäin luovasta elekielestä. Mutta motivaatio kielen kehittymiseen on korkealla ja pelikaverit ovat innokkaita uusien sanojen ja ääntämisohjeiden opettajia.

Heti toisena päivänä oli peli Bluesia vastaan. Tapahtuma ei ollut ainoastaan kauden ensimmäinen ottelu meille kaikille vaan myös ensimmäinen jäätapahtuma uuden joukkueen kanssa. Valmentaja ei ollut nähnyt meitä jäällä, meillä ei ollut hajuakaan uuden joukkueen tasosta, vastassa oli oma vanha joukkue... vatsassa oli kohtalaisen kookas perhoslauma. Alku oli vaikeaa, mutta alhaaltahan pääsee vain ylös ja siitä sitten lähdettiin kapuamaan portaita ylös. Loppuleiriä kohden pelit kyllä paranivat, mutta ei se tarkka taktiikka ihan täysin yhteinen vielä ole.

Jääharjoittelun makuun pääsimme vasta keskiviikkona, koska maanantai ja tiistai kuluivat viisuminhakupuuhissa Venäjän lähetystöllä. Homma oli... no, todella vaikeaa. Mikäli meinaa matkustaa Venäjälle ja vain mahdollista, suosittelen lämpimästi viisumin hakemista vaihtoehtoisia mahdollisuuksia käyttäen. Mutta siihen jääharjoitteluun palatakseni, yllätys oli positiivinen. Valmentaja todellakin osaa asiansa: treenit oli hyvin suunniteltu ja palaute tuli suoraan. Eihän siitä palautteesta juuri mitään ymmärtänyt, mutta äänensävystä kai jotain pystyi päättelemään...

Isoimmat haasteet kommunikaatiolle tulivat Noran nilkkavaivan mukana. Ruuminosat toki pystyy eleillä osoittamaan, mutta onko se kipu nyt sitten viiltävä, pistävä vai särkevä, miten se on kehittynyt ja mikä aiemmin on ollut vastaavassa tilanteessa ongelmana jne... hyvin siitä kuitenkin loppupeleissä selvittiin. Lääkärimme Olga osasi asiansa. Bussimatkoilla oli aikaa harjoitella kiekkokieltä ja niinpä pelipalavereissakin sai loppuviikosta jo jotain kiinni. Karon korviin asti ulottunut hymy oli todella näkemisen arvoinen kun hän viimeisen pelin viimeisellä erätauolla tajusi ymmärtäneensä koutsin kehotuksen lyhyemmistä vaihdoista. Sanomattakin lienee selvää, että äänekäs suomennos lauseesta tuli samantien. Mitä sitten, vaikka valmentajan viimeiset vinkit olivat vielä kesken, tärkein oli jo poimittu.

Pääpiirteissään leirin suurin shokki oli se, että sitä ei juuri ollut. Myönnän, että ennakkoluuloja oli ehkä turhankin kanssa, mutta kyllä asioden sujuminen noin hyvin silti yllätti. Eri asia sitten on, miten elokuva jatkuu kun maa vaihtuu. Vaikka joukkue onkin ulkomainen, on se tietysti täysin eri asia olla kotimaassa, jossa urheilun ulkopuoliset asiat saa hoidettua omalla kielellä, ruokailussa on sitä tuttua makaronilaatikkoa ja iltavapaillakin pääsee ihan oikeaan kotiin.

Hyvällä mielellä ja positiivisella asenteella aion kuitenkin astua huomenna Pasilasta Tolstoi junaan 18.33. Parit hauskat läksiäiset on vietetty, ihmisiä tulee varmasti ikävä, mutta mahdollisuus on mielenkiintoinen. Moskovaan saavumme aamulla ja siellä ei auta kuin toivoa, että pelit täällä sujuivat sen verran hyvin, että joku on vastassa asemalla...